14. Peter Pan

Joidenkin elokuvien suhteen käy joskus (ikävä kyllä) niin, että luettuaan ensin kirjan, johon elokuva pohjautuu, on vaikeaa enää löytää samaa tunnelmaa elokuvasta. Juuri tällainen tilanne minulla pääsi valitettavasti käymään Peter Panin kanssa. Pitkiin aikoihin en voinut sietää koko elokuvaa, mutta nyt Mission Disneyn myötä katseltuani sen jälleen peräti kahdesti, huomasin ilokseni, ettei se niin huono olekaan.

Juoni elokuvassa on suhteellisen onnistunut. Tietenkin se lyhentelee huomattavasti alkuperäistä tarinaa, mikä tosin on varsin ymmärrettävää. Harmittavaa on sen sijaan se, että parhaat kohtaukset on jätetty pois. Kuitenkin elokuva tavoittaa melko hyvin sen tunnelman, joka kirjassakin vallitsee. Elokuva on hyvin iloinen ja leikkisä, mutta synkkä sivujuonne, joka kirjassa kulkee mukana, on jätetty pois. Silti jännite aikuiseksi kasvamisen ja ikuisesti lapsena pysymisen välillä on olemassa ja sitä käsitellään aika onnistuneesti.

Suureksi osaksi elokuvan hyvä tunnelma kiteytyy hahmoihin. Peter Pan on lapsellisuuden perikuva sekä hyvässä että pahassa: hän on iloinen, mielikuvituksellinen ja vähän hassukin, mutta välillä myös itsekäs ja itsepäinen.

Vaikka elokuvan nimihahmo onkin Peter Pan, on kyse kuitenkin ensisijaisesti Leenan kasvutarinasta. Mielestäni Leenan hahmo on loistava kuvaus lapsuuden loppumisesta ja aikuisuuteen siirtymisestä. Elokuvan alussa Leena ei tahtoisi kasvaa aikuiseksi, vaikka alusta asti on selvää, että näin nimenomaan on jo tapahtumassa. Leena on elokuvan alussa vielä lapsi, mutta monista asioista huomaa, että aikuisuuteen ei ole enää pitkä matka. Hän huolehtii nuoremmista veljistään ja on selvästi kiinnostunut aikuisten maailmasta, jossa äiti ja isä elävät. Jopa Peter Pan pitää häntä jollain tavalla aikuismaisena pyytäessään Leenaa äidiksi kadonneille pojille. Kuitenkin Leenaa vielä tässä vaiheessa kauhistuttaa isän vaatimus aikuiseksi kasvamisesta.

Onkin jollain tavalla ironista, että juuri paetessaan aikuistumisen paineita Mikä-mikä-maahan, jossa lapset pysyvät lapsina ikuisesti, Leena itse asiassa kasvaa aikuiseksi. Hän huomaa, että on syy siihen, miksi lapset kasvavat aikuisiksi, ja oppii hyväksymään kasvun itsessään. Palatessaan kotiin Leena on monin tavoin kypsempi ja valmiimpi aikuisuuteen ja sen velvollisuuksiin, mutta luultavasti hän myös saa enemmän irti jäljellä olevasta lapsuudestaan.

Mikä-mikä-maa on itse asiassa aika kummallinen paikka. Siellä lapset eivät kasva aikuisiksi, mutta joutuvat kuitenkin elämään paljon itsenäisempää ja vastuullisempaa elämää kuin todellisessa maailmassa. Onko se silloin itse asiassa hyvää lapsuutta ollenkaan? Vastuu ilman henkistä valmiutta siihen on aika raskasta. Siksi onkin minusta hieman yllättävää, että Disney päätti muuttaa tarinan loppuratkaisun, jossa myös muut kadonneet pojat halusivat lopulta kasvaa aikuisiksi. Kun elokuvan lopuksi kuitenkin suurin osa lapsista haluaa edelleen pysyä ikuisina lapsina, se vähän romuttaa elokuvan sanomaa. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, koska elokuvassa halutaan selvästi luoda myös kysymys siitä, olivatko kaikki tapahtumat sittenkin vain unta.

Koska useimmissa elokuvissa on myös heikot kohtansa, niin myös Peter Panissa. Voin näin lopuksi paljastaa, että en voi edelleenkään sietää kapteeni Koukun hahmoa, joka oli alun perin myös yksi syistä, joiden vuoksi en sietänyt koko elokuvaa. Minusta on aivan hirveää, että tarinan ”pahiksesta” tehdään komediahahmo. Koukun naurettavuus syö kaiken uskottavuuden hahmolta. Senhän pitäisi olla pelottava!

No, joka tapauksessa elokuva on aivan riittävän hyvä näinkin. Joitakin epäkohtia tietenkin on, mutta ottaen huomioon ennakkoasenteeni ja sen huomattavan parantumisen, annan Peter Panille nyt pisteitä enemmän kuin olisin ikinä uskonut.

Tähtiä: ***