Saludos Amigos on ensimmäinen Disneyn lyhytelokuvista koostuvasta pakettielokuvien sarjasta. Toisen maailmansodan ollessa käynnissä 1940-luvulla myöskään Disneyllä ei ollut mahdollisuuksia tehdä pitkiä, yhtenäisen juonen omaavia elokuvia. Siispä oli tyydyttävä lyhytelokuvapätkistä koostettuihin elokuviin.
Saludos Amigos on elokuvana eräänlainen matkakertomuksen ja making of -dokumentin sekoitus. Se kertoo, kuinka animaattoreita lentää Etelä-Amerikkaan saamaan inspiraatiota, ja sitten esitellään maata, välillä animaatiolla ja välillä live action -pätkillä.
Elokuva on oikeastaan suoraan sanottuna aika tylsä. En ole koskaan oikein pitänyt Disneyn lyhytelokuvista, varsinkaan Akun lyhäreistä, se on jotenkin ahdistavaa katsoa, kun kaikki menee pieleen. Aquarela do Brasil, Akvarelli Brasiliasta oli tosin ihan hieno, mielikuvituksekkaasti toteutettu, ja paras osuus tässä. Ja kaksivuotias nuoriherra, joka toimi katseluseuranani, tykkäsi kovasti lentokone Pedrosta.
Ihan mielenkiintoistahan tämä oli nähdä, mutta eipä tätä kovin usein varmaan tee mieli katsoa.
Tähtiä: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti